Työntekijät

Mari

Mari

Valtimon Fysioterapia Oy/ Juuan Fysikaalisen Hoitolaitoksen yrittäjä Mari Roininen on toiminut yrittäjänä yli 20 vuoden ajan. Marin ammattitaidosta pääsevät nauttimaan valtimolaisten lisäksi myös juukalaiset, sillä vuodesta 2013 Mari on pyörittänyt Valtimon toimipaikan lisäksi myös Juuan Fysikaalista Hoitolaitosta. Näin Mari on palannut osittain kotikonnuilleen Juukaan, sillä hän on alun perin lähtöisin Nunnanlahdesta.

Mari on kouluttanut koko työuransa ajan itseään monipuolisesti ja hoitaa asiakkaita ammattitaidolla ja kokemuksella vauvasta vaariin. Keväällä 2022 Mari valmistui sairaanhoitajaksi ja tekee sairaanhoitajan keikkatöitä fysioterapeutin työn ohella.

Vapaa-aikana Marin löytää metsästä, kuntosalilta tai urheiluseuratoiminnan parista. Mari on yksi urheiluseura Valtimon Vasaman kantavista voimista.

Tutustu Marin koulutuksiin

Martti

Martti

Martti Jaatinen on toiminut Juuan Fysikaalisessa Hoitolaitoksessa laillistettuna hierojana yli 30 vuoden ajan. Martin hierontataito ja persoona houkuttelevat asiakkaita meille ympäri Suomea – onhan mies tavattoman mukava, jämpti ja seesteinen.

Martin vapaa-aika kuluu pitkälti urheilun parissa, kalastaen tai metsässä liikkuen. Martin löytää takuuvarmasti useita kertoja viikossa Juuan kuntosalilta treenaamasta. Ja tuskinpa on Juuassa hiihtokilpailuja, joissa Martti ei olisi talkoissa.

Tutustu Martin koulutuksiin

Kirsi

Kirsi

Kirsi Toivanen on Kajoon tyttöjä, joka on työskennellyt meillä fysioterapeuttina jo yli 25 vuoden ajan. Kirsin erikoisosaamista ovat sekä neurologisten asiakkaiden kanssa työskentely että lasten fysioterapia.

Kirsi on persoonaltaan rauhallinen, valoisa ja empaattinen. Hän säteilee ympärilleen lämpöä ja hyväntuulisuutta, josta saamme kaikki nauttia. Asiakkaat pysyvät hallinnassa napakasti ja turvallisesti ilman turhaa höseltämistä.

Vapaa-aikanaan Kirsi on vahvasti omistautunut perheelleen ja lasten harrastukset pitävät viikon työn ohessa napakasti aikataulutettuna. Oman nuoruuden urheiluharrastuksen jäljiltä rakkaus liikuntaan ja penkkiurheiluun on säilynyt.

Tutustu Kirsin koulutuksiin

Henna

Henna

Henna Pisto on rempseä ja iloinen nuori nurmeslainen, joka käy tekemässä fysioterapeutin töitä sekä Juuassa että Valtimolla.

Henna kouluttautuu työn ohessa jatkuvasti ja on erikoistunut erityisesti lasten fysioterapiaan, jota hän tekee koko Pielisen Karjalan alueella. Henna on hankkinut koulutusta myös työikäisten fysioterapian puolelta ja on allasterapian fysioterapeutti.

Vapaa-aikanaan Henna rentoutuu koirien ja hevosten parissa. Kesäisin hänet löytää usein metsästä juoksemasta rastien perästä, joten myös luonnossa liikkuminen on tälle nuorelle naiselle tuttua. Kohti Tiomilaa ja Jukolaa!

Tutustu Hennan koulutuksiin